Asiaa munasta

Ensimmäisen munan ihme nähtiin 6. elokuuta (syntyneet 24.3), kun alhot aloittivat molemmat munimaan samana päivänä ja vielä hienosti munintapesään. Olin jo varautunut pistämään keinomunan pesään jos munia joku päivä löytyisikin jostakin mutta turha oli huoli, homma oli hanskassa heti ekakerrasta lähtien. Ensimmäiset 4 päivää tuli 2 munaa, sitten oli lauantain lepo ja sitten onkin ilmestynyt eriävä määrä päivittäin ollen välillä jopa 4, eli myös hämäläiset ovat liittyneet munijoiden porukkaan. Värit on jokaisella kanalla hieman erilaiset, joten siitä päättelin että viikon sisällä on kaikki 4 kanaa tuon muninnan aloittaneet. Jännäsin minkä värisiä munia tuo musta kana tekee, ja sieltäpä ilmestyikin lähes valkoinen muna. Päättelin siis että mustalta puuttuu ruskea pigmentti, kun kaikki muut munat on eriasteisia ruskeita.

Oikealla munintansa aloittelevan kanan tuotos,
vasemmalla kaupan kennoon päätyvä versio

Meillä tulee myös säännöllisen epäsäännöllisesti Lotan tekemiä munia, joissa on tuplakeltuainen sisällä. Selvittelin tätä ja sain vastaukseksi että joskus aloittelevat kanat tekevät tuplakeltuaisia ja joskus tämä on kanan pysyvä ominaisuus. Tällöin kanalla saattaa olla myös suurempi riski sairastua munanjohdinsairauksiin. Aika näyttää kumpaanko meidän Lotta kuuluu.

Kot kot kanalasta

Puoli kesää on nyt toisiamme ihmetelty, opeteltu puolin ja toisin tapojamme ja yhdessä opeteltu uusia. Kun kokemusta ei ennestään ole kanoista ollut, kaikki kanamaisetkin asiat ihmetyttää. Kaikesta huolimatta, hengissä ollaan me kaikki :)

Molla (Mollamaija)

Ihan niinkuin joku jossain sanoikin, jokainen kana ja kukko on yksilö, niin myös meillä. On kipakkaa Mollaa, joka on utelias ja kesy, joskin välillä kun hirvittää, pitää vaikka nokkaa tarjota jos liian nopeasti tai yllättäen erehtyy koskemaan. Liekö oppinut puolustautumaan kun tahtoo olla vähän muiden epäsuosiossa kun ruokaa jaetaan tai kärkytään ihmisiltä jotakin herkkua. Vaan hiljalleen kun lähestyy niin antaa tulla kyllä ihan ihollekin.

Lotta

Lotta, porukan suurikokoisin, on sitä mieltä että ruokakuppi kuuluu vain hänelle ja kaveria on oikeus ajaa pois jos siltä tuntuu. Valitettavasti kanssaeläjät eivät oikein Lotan yrityksiä kuuntele vaan syövät vieressä silti. Sitten kun taas marjoja, tai muuta matoista herkkua tarjotaan, tämä ruokavaltias jää ilman kun muut syö sapuskat nenän edestä ja rouva jää ihmettelemään minne se ruoka hävisi.

Moona

Martta

Moona ja Martta on molemmat ihan samanlaisia, mahdottomia pulpattajia ja ovat heti huutelemassa kun lähestyn kanalaa. Ikäänkuin he aloittaisivat vimmatun kerronnan mitä poissaollessa on tapahtunut ja muut kuuntelevat hiljaa kun nämä emännät päästelevät. Sitten kun heille vastaa ja juttelee takaisin, he ovat hiljaa ja seuraavat vierellä pää kallellaan, ikäänkuin kuunnellen. Nämä kaksi neitiä on myös parhaiten hoksaneet mitä seuraa siitä kun kaveeraa kukon kanssa ja kipaisevat nuolena paikalle tarkistamaan tarjontaa kun Pate vihjaisee että olis herkkupaloja tarjolla.

Pate

Niin Pate, meidän kukko. Vähän on kaksijakoinen tuo meidän kukkopoika. Toisaalta hyvin herrasmies ja herttainen kanoille tarjoillen herkkupalat ja parhaat pesäpaikat möyhentäen, mutta toisaalta kaveri jota pidämme nyt hieman silmällä. Viimeaikoina nimittäin on ilmennyt uhittelua ihmistä kohtaan. Olen lukenut kuinka äkäisen kukon ainoa paikka on kirveen alla, mutta toisaalta joku minussa sanoo että ei tämä vielä kuitenkaan ole ihan sama asia. Nimittäin jos kanalaan menee reippaasti, tulee Pate rinta rottingilla kohti uhittelemaan, mutta kun rauhallisesti liikkuu, antaa rauhassa touhuilla. Luettu on pelottelut ja kylmät vedet ynnämuut pillistä kiinni -keinot, mutta eräs tilanne on mietityttänyt minua. Kerran kun menin kanalaan, Pate tuli taas kohti kun lampsin kumppareissani pitkin huonetta ja tuli lähelle. Tällöin nostin varpaat ylös ja olin liikkumatta jolloin Pate teki kuin pieni koiranpentu joka ei uskalla koskea uuteen leluun mutta on niin kiinnostunut että varovasti vehtaa edestakaisin: uskaltaisikohan koskea vai ei. Näin teki Patekin ja kun uskalsi tulla tarpeeksi lähelle kengän kärkeä, varovasti nokkaisi kuin olisi koettanut onko jokin syötävää. Kurkkasipa vielä miltä kengänpohja näyttää ja tämän jälkeen pyöri jaloissa ihan kuin muutkin kanat, vailla huolen häivää ja sain rauhassa lompsutella kumppareillani loppusiivoukset. Säästyköön siis vielä kirves, me seurailemme tilannetta muuttuuko tuo tuosta johonkin suuntaan.

Viihdykettä on kanoilla riittänyt, kun olemme kantaneet ötökkäpuffettia muurahaisen munien muodossa, ollaan tehty matoallasta jossa on aina jotakin kuohkeaa kaiveltavaa ja matoherkkupaloja, joita Pate saa ylpeänä tarjoilla, kun vie iltasella tytöt ulos syömään ja muuta pientä mielen virkistystä mitä on aina keksitty. Näin loppukesästä on myös saatu nauttia ilta-auringosta ja nuo hetket onkin ehkä parasta, kun päivän touhujen jälkeen iltaruskossa lekottelee yhdessä kanojen kanssa ja miettii syntyjä syviä.

Kanalan kuulumiset

Kanalasta päivää!

Pitkään puheissa, ja vielä pidempään haaveissa ollut asia on eilen viimein toteutunut.
Meille nimittäin muutti kanoja!

Ensin kuuluu kiitokset niille tahoille, jotka ovat asiaan vaikuttaneet eli Mammu, sinulta sain hirvittävän paljon tietoa ja myös korvaamatonta puhelintukea. Sekä Tiina, sinun ansiostasi tämä koko projekti lähti sanoista tekoihin. Kiitän myös kanojen kasvattajaa joka kertoi asiantuntemuksella ja loppumattomalla innolla kaikesta jota keksin ja jota en keksinyt kysyä, hän jääköön nyt luvan puuttuessa nimettömäksi.

Saisinko esitellä maatiaisporukan:

Alhoneiti Martta:

Hämäläisneiti Lotta:

Hämäläisneiti Molla:

Tyrnäväläisisäntä Pate:

Sekä vielä alhoneiti Moona, joka saapuu tässä lähiaikoina, kun totesimme että eihän Martta nyt saa jäädä ainoaksi alhoksi meille. Onneksi kasvattaja ymmärtää tällaisia mielensämuuttajia :)

Mutta mistäs sitä oikein lähdettiin? No tästä:

Eli meidän pihalla on rakennus, jossa on pajatilaa, entistä raktoritallia ja muuta asiaan kuuluvaa. Vaan löytyypä sieltä tuollainen karsina, jossa on edellisten asukkaiden hevonen asustellut. Viimein sain miehen puhuttua ympäri ja hän suostui luopumaan haaveestaan saada tähän paja ahjoineen alasimineen, mutta lupasin että joskus hän vielä saa tuon haaveensa toteutettua. Kun karsina nyt oli jo valmiiksi eristetty, ilmanpoistoputkineen ja ikkunoineen, tuosta ei tuntunut nyt olevan niin kovin pitkä matka kanalaksi. Matka ei nyt kyllä pitkä ollut, mutta sitäkin raskaampi..

Meidän oli tarkoitus käydä vain vilkaisemassa kanoja eräässä paikassa jossa oli maatiaiskanoja, mutta tuolla kanalauman keskellä se oli menoa. Ei sieltä voinut lähteä ilman päätöstä ottaa ne omat kanat juuri täältä, hyvistä lähtökohdista vuosisadan takaisesta pihapiiristä. Itseni tuntien olisin jättänyt kanojen valinnan vasta hakuhetkeen, mutta kun kasvattaja pyysi kertomaan vähän suuntia millaisia kanoja halusimme, siinä ihan huomaamatta tuli ihastuttua juuri tiettyihin kanoihin joita ei enää mielestä saanutkaan pois, juuri ne oli pakko saada! Koska erinäisistä syistä aikataulu oli tiukka, jouduimme tilanteeseen että kanalan oli valmistuttava 2 päivässä  tai odottaisimme kanojamme mahdollisesti useamman viikon. Päädyimme valitsemaan ensimmäisen vaihtoehdon, olihan kanat saatava pois etteivät enää olisi parvessa kasvattajan riesana, eikä kukaan herkkusuu pääsisi irtaallaan puuhailevia kanoja popsimaan, mistäs noista haukoista ja muista petoeläimistä tietää..

Siispä tuumasta toimeen ja tekemään. Jotta liian helpolla ei mitään tulisi, seinät oli edellisen asukkaan toimesta maalattu keltaisella maalilla ja päällä oli paikoin mukava kerros kiinni pinttynyttä hevosen tuotosta kera pehkuturpeen. Sitäpä sitten teräsharjalla hinkkailtiin, luutulla pyyhittiin ja erinäisillä työkaluilla itsepintaista, mutta osin hilseilevää maalia raavittiin. Ja ne kuuluisat postimerkin kokoiset palat olisivat olleet ihan tervetulleita tuossa raastamisessa. 

Mutta siitä selvittiin. Selvittiin myös siitä että joka seinältä oli lattianrajasta pinta rapissut pois ja se sitten tasoitteella siihen uudelleen rakenneltiin. Tämäkin asia piti tehdä pikana: kun seinän alaosat vielä kuivuivat, vedettiin kalkkimaali rajaan asti odottelemaan ja siitä sitten aamulla jatkettiin kalkit lattiatasoon asti eikä tuossa nyt pahempia rajoja päässyt silmää häiritsemään. Seinien maalaamisesta ei ole kuvaa, mutta laitan tähän kun oli asia josta en tahtonut löytää tietoa, mutta joltakin lammaspalstalta viimein nappasi, eli ostimme valmista isännän kalkkimaalia, ja ihan mitenkään laimentamattomana sudimme kattoon  ja seinään. Yksi kerros näytti siltä ettei se peitä mitään, mutta kun maali kuivui, olikin se lähes peittävää joka kohdasta. Tällä metodilla myös joku muu on saanut seinänsä kalkittua, ilman sitä laihan kalkkivellin sivelyä kymmenettä kertaa. Katsotaan sitten keväällä miten hyvä ratkaisu tämä pikatoteutus oli..

Ja valmista tuli! Tuli vaikka vuorokaudessa ei nukuttu kuin 4-5 tuntia ja ainoat päivän tauot olivat ruokailut jotka ihana ja rakas esikoinen teki ♥♥ (vaikkakin hampaita irvistellen kun jo pikkusisaruksiakin vahti. Silti vielä minun kanssa iltasella jaksoi sutia seiniä. ) 

Käsien kivistys ja notkahtelevat polvet tuntuivat silti kaiken sen arvoiselta että kohta tilassa saa ottaa ensiaskeleitaan toivottasti onnelliset kanat. Harvoin on niin paljon yhtäaikaa sekä koskenut että tuntenut voittavansa säryn lisäämällä työtahtia :)

Tässäpä tämä, 9 neliötä sisäleikkipuistoa kananuorikoille. Eiköhän tuossa 3x3metrisessä tilassa passaa talvella käpötellä ja katsella maisemia ikkuna-näköala-yksiössä. Toki tuonne vielä muutakin tulee, mutta tässä se, mitä kaksi ihmistä ja yksi tavattoman sitkeä pienempi oikeasti avuksi ollut apupoika saa 2 päivässä aikaiseksi..     (klik klik, klikkaa kuvia isommaksi)

Sulat sovussa tuolla elellään ja nautitaan yhteisestä iltahiukosesta:

Orret on tehty paksusta pyöreästä puutavarasta jota löytyi tallin ylisiltä. Jotakin hevosteluun liittyvää nuo ovat joskus olleet ja nyt saavat toimittaa orsien virkaa. Ensimmäisenä yönä tytöt hienosti hoksasivat miksi kivi on juuri tuossa, orsien edustalla, mutta kukko reppana ei oikein luottanut kykyihinsä ja huuteli maasta jo nukkuville tyttölöille vielä puolisen tuntia ennenkuin tyytyi nukkumaan pahvilaatikon päällä. Vaan minkäs teet jos usko omiin taitoihin ei riittänyt vaikka kovasti joka suunnalta sitä hyppyä suunniteltiin (paitsi siltä kiveltä :D )

Nyt toisena iltana kun kävin kurkkaamassa, olikin jo kukko nukkumassa kanojensa vierellä orrella, Liekkö kanaset hieman tuupanneet kukkoa ettei ihan kanalan maine mene....

Tällaista täällä meillä, ja untuvikkoja kun vielä kaikki täällä kanalassa ollaan (minä ja nuo siivekkäät) niin rohkeasti vain hyviä neuvoja antamaan ja toiveita esittämään :)

Etkai sää nyt oikeasti kuvaa kun mä käyn kylvyssä???